Jeesus Kristus valitsi kaksitoista köyhää miestä olemaan aina hänen seurassaan, että menipä hän minne tahansa, hänellä olisi hyviä ihmisiä ympärillään. Näitä kahtatoista kutsutaan apostoleiksi tai opetuslapsiksi. Hän valitsi heidät köyhien joukosta, jotta köyhät saisivat tietää - kaikkina tulevina vuosina - että taivas on heitä varten siinä missä rikkaitakin, ja että Jumala ei tee eroa niiden välillä, jotka käyttävät hyviä vaatteita ja niiden, jotka kulkevat paljain jaloin ja ryysyissä. Kaikkein kurjimmat, rumimmat, epämuodostuneimmat ja viheliäisimmätkin olennot tulevat olemaan kirkkaiden enkeleiden kaltaisia taivaassa jos he elävät hyvin täällä maan päällä.
Älä koskaan unohda tätä, silloinkaan, kun olet kasvanut aikuiseksi. Älä koskaan ole koppava tai epäystävällinen, minun rakkaani, köyhälle miehelle, naiselle tai lapselle. Jos he ovat ilkeitä, ajattele, että he olisivat olleet parempia, jos heillä olisi ollut parempia ystäviä, tai jos heillä olisi ollut paremmat kodit, joissa heitä olisi opetettu paremmin. Yritä sinä aina tehdä heistä parempia hellillä taivuttelevilla sanoilla, ja opettamalla ja helpottamalla heidän olojaan, jos voit. Ja kun ihmiset puhuvat pahaa jostain kurjasta ihmisestä, ajattele kuinka Jeesus Kristus kulki sellaisten keskuudessaan ja opetti heitä, ja ajatteli heidän olevan hänen vaivannäkönsä arvoisia. Ajattele aina toisista ihmisistä mahdollisimman hyvää.
Kahdentoista apostolin nimet olivat: Simon Pietari, Andreas, Jaakob Sebedeuksen poika, Johannes, Filippus, Bartolomeus, Tuomas, Matteus, Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon ja Juudas Iskariot. Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen Kristuksen. Siitä lisää myöhemmin.
Neljä ensimmäistä opetuslasta olivat kalastajia, jotka istuivat veneissään järvellä parsimassa verkkojaan, kun Jeesus Kristus kulki ohi. Hän pysähtyi, meni Simon Pietarin veneelle, ja kysyi häneltä, oliko hänellä ollut kalaonnea. Pietari sanoi, että ei. Vaikka he olivat työskennelleet koko yön, he eivät olleet saaneet mitään.
Jeesus Kristus sanoi:
"Heittäkää verkot veteen vielä kerran.”
He tekivät niin. Verkko tuli välittömästi niin täyteen kalaa, että tarvittiin usean miehen (jotka tulivat ja auttoivat heitä) voimia sen nostamiseen vedestä. Siitä huolimatta he eivät meinanneet saada verkkoa nostettua, niin suuri oli kalansaalis. Tämä oli Jeesuksen Kristuksen toinen tunnusteko.
Sitten Jeesus Kristus sanoi heille:
"Seuratkaa minua."
Ja he seurasivat häntä välittömästi. Siitä lähtien ne kaksitoista opetuslasta olivat hänen kanssaan koko ajan.
Suuren joukon seuratessa häntä, ja halutessa kuunnella hänen opettavan, hän meni ylös vuorelle ja saarnasi sieltä heille. Siellä hän antoi heille sen rukouksen, joka alkaa sanoilla: "Isä meidän, joka olet taivaissa," ja jonka sinä olet lausunutkin joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Sitä kutsutaan Herran rukoukseksi, koska Jeesus Kristus antoi sen opetuslapsilleen ja kehotti opetuslapsiaan rukoilemaan niin sanoin.
Kun hän astui alas vuorelta, hänen luokseen tuli mies, jolla oli kauhea sairaus nimeltä spitaali. Se oli yleinen siihen aikaan, ja niitä jotka sairastivat sitä sairautta kutsuttiin spitaalisiksi. Spitaalinen lankesi Jeesuksen Kristuksen jalkojen juureen sanoen:
"Herra! Jos tahdot, voit parantaa minut!"
Jeesus Kristus, aina täynnä myötätuntoa, ojensi kätensä ja sanoi:
"Minä tahdon! Parane!"
Hän parantui välittömästi.
Jeesusta Kristusta seurasi suuri joukko ihmisiä, minne tahansa hän menikin. Hän meni opetuslastensa kanssa sisälle erääseen taloon voidakseen levätä. Hänen istuessaan talon sisäpuolella, hänen luokseen tuotiin mies, joka oli hyvin sairas. Hän vapisi päästä jalkoihin eikä voinut seistä eikä liikkua. Sitä sairautta kutsutaan halvaukseksi. Kansanjoukon ollessa ovien ja ikkunoiden edessä ja joka puolella talon ympärillä, halvaantunutta miestä kantavat miehet eivät päässeet lähelle Jeesusta Kristusta. He kiipesivät talon katolle, joka oli matalalle, ja poistaen kattotiilejä laskivat sairaan miehen alas sänkyineen huoneeseen, jossa Jeesus istui. Kun hän näki hänet, Jeesus Kristus, täynnä myötätuntoa, sanoi:
"Nouse! Ota vuoteesi ja mene omaan kotiisi!"
Mies nousi, lähti pois terveenä, siunasi häntä, ja kiitti Jumalaa.
Siellä oli myös sadanpäällikkö, sotilaiden johtaja, joka tuli hänen luokseen ja sanoi:
"Herra! Minun palvelijani makaa kotonani sairaana."
Jeesus Kristus vastasi hänelle:
"Minä tulen ja parannan hänet."
Mutta sadanpäällikkö sanoi:
"Herra! En ole sen arvoinen, että tulisit minun kotiini. Sano sana vain, niin tiedän, palvelijani parantuu."
Jeesus Kristus, iloiten siitä, että sadanpäällikkö uskoi häneen sanoi:
"Niin tapahtukoon!"
Ja palvelija tuli terveeksi sillä samalla hetkellä.
Kukaan niistä ihmisistä, jotka tulivat hänen luokseen, ei ollut niin täynnä surua ja ahdistusta kuin eräs raatimies, hallitsija, joka puristi kätensä yhteen, huusi ja sanoi:
"Rakas Jeesus! Minun tyttäreni - minun kaunis, hyvä, viaton pikku tyttöni - on kuollut! Voi! Tule hänen luokseen, laske siunattu kätesi hänen yllään, ja olen varma, että hän elpyy ja herää eloon ja tekee minusta ja hänen äidistään onnellisia jälleen. Rakas Jeesus, me rakastamme häntä niin kovin, me rakastamme häntä niin! Ja hän on kuollut!"
Jeesus Kristus opetuslapsineen lähti hänen mukaansa ja meni taloon, jossa ystävät ja naapurit itkivät siinä huoneessa missä kuollut pikkutyttö makasi. Huoneesta kuului hiljaista musiikkia. Siihen aikaan kuolleita muisteltiin sillä tavalla. Jeesus Kristus katseli kuollutta tyttöä ja sanoi lohduttaen hänen onnettomia vanhempiaan:
"Hän ei ole kuollut. Hän nukkuu."
Sitten hän käski raivata ihmiset pois huoneesta, ja mennen kuolleen lapsen luo, otti tyttöä kädestä kiinni. Tyttö nousi saman tien ylös aivan kuin jos hän olisi vain ollut unessa. Mikä näky sen on täytynyt ollakaan, kun hänen vanhempansa nappasivat hänet syliinsä, ja suutelivat häntä, ja kiittivät Jumalaa, ja Jeesusta Kristusta, Hänen poikaansa!
Jeesus Kristus oli armollinen ja hellä koko ajan. Ja koska hän teki niin hyvin, ja opetti ihmisille kuinka Jumalaa rakastetaan ja näytti kuinka taivaaseen päästään kuoleman jälkeen, häntä kutsuttiin Meidän Vapahtajaksemme.
